member pages/
Log in
  • English
  • Finnish

SJRY Blogi

05/03/2012 - 14:55

SM-liigan yhtiökokous teki vajaat pari viikkoa sitten päätöksen, jonka mukaan SM-liigan organisaatio uudistui merkittävästi.

17/01/2012 - 12:39

Kansainvälistä jääkiekkosarjaa on puuhattu Eurooppaan ainakin parikymmentä vuotta – valmista vaan en ole syntynyt millään taholla.

Vajaa vuosi sitten ilmoitti IHF (Kansainvälinen jääkiekkoliitto), että Mestareiden liiga ei näillä näkymin tule onnistumaan. Päällimmäisenä syynä oli se, että suuri osa kansallisista liigoista hylkäsi IHF:n suunnitelmat.

19/12/2011 - 15:42

Aika ajoin työnantajapuolen tai hallien omistajatahon puolelta kuuluu vaateita, että pelaajien tulisi myös osallistua turvakaukaloiden kustannuksiin. Ajatus on täysin absurdi! Tilannetta voisi verrata siihen, että esim. taksikuski joutuisi itse kustantamaan talvisin nasta- tai kitkarenkaat. Entä miltä kuulostaisi se, että rakennusmiehet velvoitettaisiin maksamaan työmaan turvakaiteet, suojakypärät jne.?

Itse asiassa ”pelaajat maksavat jo nyt kustannukset”

15/12/2011 - 15:41

Viime päivinä jääkiekon ykkösaiheeksi (ja aiheesta) on taas nousut pelaajien turvallisuuteen liittyvät asiat. Aivotärähdysten (aivovamma) vähentäminen pitäisi olla kaikkien jääkiekon parissa toimivien yhteinen tavoite.

Nyt on korkea aika heittää kaikki selittelyt ja venkuloinnit romukoppaan. Aivotärähdysten lukumäärää voidaan varmasti vähentää seuraavilla toimilla:

19/10/2011 - 12:58

Sanotaan, että ei sota yhtä (tai kahta) miestä kaipaa. SM-liigassa ja Mestiksessä sanonta ei näytä pitävän paikkaansa. Liigan ja Mestiksen kokoonpanoihin saa nykyisin laittaa 18 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Kokoonpanossa olevien pelaajien lukumäärässä tulisi palata entiseen – 20 + 2 on hyvä järjestelmä.

19/10/2011 - 12:56

Jääkiekkoväki ehti jo osin synkistyä, kun Stadionsäätiö reilu kuukausi sitten eväsi Talviklassikon (HIFK-Jokerit) pelaamisen stadionilla. Kielteinen päätös herätti paljon keskustelua ja varmasti myös kulissien takana kovaakin polemiikkia ja painostusta.

13/09/2011 - 13:45

Olkoonkin, että viime kaudella pelattu Jokereiden ja HIFK:n ulkoilmaottelu nimettiin suureellisesti klassikoksi, niin on harmi, että aloitettua ”perinnettä” ei voida jatkaa. Stadionsäätiö teki suuressa viisaudessaan päätöksen, että alkavalla kaudella ottelua ei voi järjestää, koska kesäkuussa (2012) on tarkoitus pelata jalkapallon harjoitusmaaottelu ja stadionin nurmen talvehtiminen saattaa kärsiä.

12/08/2011 - 15:08

Juhani Tamminen (TuTo) kritisoi Jatkoajan haastattelussa 11.8.2011 voimakkaasti pelaajayhdistystä ja Mestis-pelaajien try-out vakuutusturvaa. Alla (kursiivilla) Tammisen kommentit.

14/06/2011 - 10:04

Jokerit asennuttaa kesän aikana kotihallinsa kaukaloon NHL-mallin mukaiset laidat ja pleksit. Pelaajayhdistys esitti jo vuoden 2010 loppupuolella Jääkiekon SM-liigalle, että kaikkiin liigahalleihin tulisi vaihtaa jo kaudeksi 2011-2012 ns. turvapleksit. Samassa yhteydessä esitettiin, että kaukaloiden laidat vaihdettaisiin joustolaitoihin kaudelle 2012-2013.

23/05/2011 - 14:05

Viime päivät on saatu seurata tuutin täydeltä Leijonalauman kultamitalijuhlintaa. Jääkiekko on kova ja raju peli – kentällä sattuu toisinaan ylilyöntejä, niin myös kaukalon ulkopuolella. Tuntuu varsin kohtuuttomalta, että mestarijoukkueen jokaisen jäsenen tekemisiä seurataan tyylillä 24/7. Media nostaa välittömästi ykkösotsikoksi, jos ja kun joku joukkueen jäsenistä mokaa tavalla tai toisella.

19/04/2011 - 13:54

Jääkiekon SM-liiga on saatu päätökseen. Mestari HIFK:lle paljon onnea – helppo yhtyä moniin muihin – paras joukkue voitti.

Monessa yhteydessä on puhuttu ulkomaalaisten vahvistusten käyttämisestä liigajoukkueissa. Päättyneellä kaudella SM-liigassa pelasi kaikkiaan 82 ulkomaalaista pelaajaa (keskiarvo 5,8 pelaaja/joukkue!) ja kauden loppuaikoina vierastyöläisten määrä oli 56 (keskiarvo 4/joukkue), toisin sanoen 26 pelaajaa poistui muonavahvuudesta kauden aikana.

06/04/2011 - 13:16

Kevät on kiekkoilijan parasta aikaa - näin sen pitäisi olla vaan mikä onkaan todellisuus.

30/03/2011 - 13:26

Kuluva liigakausi saadaan noin kolmen viikon kuluessa päätökseen – mestarit juhlii aikansa, mutta koko lailla pian alkaa arkinen aherrus. Vaikka uuden kauden alkuun on aikaa viisi ja puoli kuukautta, pitää taustalla tehdä työtä koko ajan ensi kautta varten.

10/03/2011 - 14:39

Jääkiekon SM-liigan runkosarja alkoi 16.9 2010 ja päättyy tänään (10.3.2011), jolloin kolmen liigajoukkueen pelit loppuvat. Viimeistään 15.3. lopettaneiden lohkoon liittyy kaksi villikortti-joukkuetta, tällöin noin 150 liigapelurin kohdalla kausi on paketissa ja seuraava kausi alkaa puolen vuoden kuluttua – kesäharjoitteluun jää ”ruhtinaallisesti aikaa”.

28/02/2011 - 15:21

IIHF (Kansainvälinen jääkiekkoliitto) ilmoitti viime viikolla, että Mestareiden liigaa ei pelata ainakaan kaudella 2011-2012. Tiedotteen mukaan suurin osa kansallisista liigoista hylkäsi IIHF:n suunnitelmat. Kokonaan IIHF ei kuitenkaan ole luovuttanut, sillä se kertoi jatkavansa mahdollisen liigan hahmottelemista tulevaisuudessa. Viimeksi Mestareiden liigaa on pelattu kaudella 2008-2009.

11/02/2011 - 16:07

 

Suomen Jääkiekkoilijat ry (Pelaajayhdistys) teki tammikuussa 2011 jäähalleja koskevan pelaajakyselyn SM-liigan ja Mestiksen pelaajille.

Kyselyssä haluttiin nimenomaan kartoittaa pelaajien subjektiivisia näkemyksiä siitä, kuinka olosuhteisiin liittyvät yksittäiset asiat on halleissa hoidettu. Arvosteluasteikko 1-5, siten, että 5 oli paras mahdollinen.

27/01/2011 - 15:50

Jääkiekko sai parhaan yleisarvosanan Taloustutkimuksen vuotuisessa ”Sponsorointi & urheilun arvomaailma” -tutkimuksessa. Jääkiekko ”lainasi” ykkössijan viime vuonna mäkihypylle, mutta palasi taas tutulle piikkipaikalle. Jääurheilu jylläsi muutoinkin vahvasti, sillä taitoluistelu nousi ensi kertaa kärkitrioon ollen kakkonen.

18/01/2011 - 15:09

Tavaksi näyttää nousseen, että ottelun jälkipyykkiä pestessä kohteeksi valitaan usein ottelun tuomari tai tuomarit. Tosiasiassa äärimmäisen harvoin tuomarit tuhertavat kaukalossa siihen malliin, että jompikumpi joukkue voittaisi tai häviäisi heidän takiaan tai ansiostaan. Toki täytyy myöntää, että tuomaroinnissa on myös parantamisen varaa – tuomareiden ylenpalttinen läksyttäminen mediassa ei kuitenkaan tilannetta paranna.

17/01/2011 - 15:31

Jääkiekkoilijoiden rajut päähän kohdistuneet taklaukset ovat viime aikoina nousseet vilkkaan keskustelun aiheeksi. Aiheellisesti on esitetty kysymys: Kunnioittavatko kaikki pelaajat riittävästi vastustajaa? Valtaosin asia näyttää olevan kunnossa, mutta aika ajoin näyttää kontrolli olevan kateissa.

28/12/2010 - 14:34

Suomen Jääkiekkoilijat ry:n ja Jääkiekon SM-liiga Oy:n välillä solmitussa yleissopimuksessa (voimassa 30.4.2012 asti) todetaan yhteistyöstä seuraavaa:

Osapuolet perustavat erillisen työryhmän, jossa pyritään tekemään SM-liigan kehittämisehdotuksia ja huomioimaan pelaajien näkemys kehittämistoimissa.

Syndicate content