Verotus vuodelta 2016

Verotus vuodelta 2016

Tässä hieman perustietoa veroilmoituksen 2016 täyttämistä varten.

Verotoimisto lähettää teille keväällä 2017 ESITÄYTETYN VEROILMOITUKSEN VUODELTA 2016. Esitäytetyssä veroilmoituksessa ilmoitetaan viimeinen palautuspäivä (9.5. tai 16.5.).

Veroilmoituksen liitteenä on täyttöohje, jossa on yksityiskohtaiset ohjeet – ohjeisiin kannattaa tutustua perusteellisesti. Veroilmoituksen voi myös täyttää netissä. Alla muutama huomion arvoinen seikka sekä myös vinkkejä mahdollisista ansiotuloista tehtävistä vähennyksistä. Veroilmoituksen voi korjata myös verkossa!

Tarkistakaa seuraavat kohdat:

1. Ansiotulot

Tarkista, että kohdassa 1.1 Palkat ja luontoisedut, on kaikki vuoden 2016 aikana saamasi verotettava tulo. Huom. Urheilijarahastoon siirtämäsi palkan osa ei ole tässä vaiheessa verotettavaa tuloa. Jos urheilijarahastoon siirtämäsi palkan osa on VIRHEELLISESTI merkitty palkkoihin, niin tee KORJAUS ilmoitusosaan ja ilmoita asiasta myös seurasi palkanmaksajalle, jotta hänkin voi tehdä vuosi-ilmoitukseen vastaavan korjauksen.

2. Ennakonpidätykset ansiotulosta

Tarkista, että kohdassa 2.1 Ennakonpidätykset, on kaikki sinulta vuoden 2016 aikana pidätetyt verot.

3. Ansiotulosta tehtävät vähennykset

Tarkista, että kohdassa 3.1 Työmarkkina- ja järj. jäsenmaksut, on Suomen Jääkiekkoilijat ry:n (Pelaajayhdistyksen) jäsenmaksu. Jos jäsenmaksua ei ole merkattu esitäytettyyn ilmoitusosaan, ota yhteys Pelaajayhdistyksen toimistoon/Pirkko Vappula puh. (09) 621 6322, 045 631 2272 tai pirkko.vappula(at)sjry.fi ja tee ilmoitusosaan tarpeellinen korjaus.

Tarkista, että kohdassa 3.2 Pakoll. eläke- ja tyött.vak.maksut, on työnantajan sinun palkasta pidättämä eläkevakuutusmaksu (liigapelaajat - sopimuksemme mukaan 2 %). Pidätys voi olla kauden 2016-2017 palkasta enintään 2.303,60 euroa, koska enimmäisvuosityöansio, josta 2 % v. 2016 lasketaan, oli 115.180 euroa (eläkevakuutusmaksu koko vuodelta 2016 voi olla suurempi kuin 2.303,600 euroa). Jos eläkevakuutusmaksua ei ole merkattu tai jos se on väärä, ota yhteys seurasi palkanmaksajaan. Lisätietoja saat tarvittaessa Pelaajayhdistyksestä/Jarmo Saarela.

Jos sinulta on pidätetty eläkevakuutusmaksua kaudelta 2016-2017 enemmän kuin 2.303,60 euroa, ota yhteys Jarmo Saarelaan (yli mennyt pidätys ei ole sopimuksemme mukainen).

Kohtaan 3.4 Tulonhankkimiskulut (muut kulut), voit ilmoittaa tulonhankkimiskuluja, jos ne ylittävät viran puolesta myönnettävän tulonhankkimisvähennyksen, joka on 750 euroa. Tähän kohtaan voit laittaa esim. seuraavanlaisia kuluja:

  • agenttipalkkio
  • lisäravinteet
  • piilolinssit
  • varusteet (painonnostovyö/kengät, lenkkarit, sisäpelikengät jne.)
  • muut mahdolliset kustannukset, jotka suoranaisesti liittyvät jääkiekon pelaamiseen tai harjoitteluun.

Yllä olevista (kohta 3.4) kustannuksista kannattaa tehdä erillinen liite, josta käy ilmi, että tarvitsette kyseisiä ”välineitä” työssänne. Näistäkin kustannuksista teidän pitää säilyttää kuitit, joita ei liitetä veroilmoitukseen (verottaja saattaa pyytää kuitit myöhemmin nähtäväkseen).

Kohta 3.5 Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut. Lähtökohta on se, että matkakustannukset vähennetään halvimman (yleensä julkisen) kulkuneuvon käytöstä aiheutuneiden kustannusten mukaan. Omavastuu matkakustannuksissa on 750 euroa.

Jos kuitenkin pystyt perustelemaan, miksi sinun on välttämätöntä käyttää esim. työhön mennessäsi omaa autoa, niin silloin kannattaa tehdä työmatkakustannuksista erillinen selvitys. Hyväksyttäviä perusteluja voisi olla esim. se, että joukkueella on kahdet harjoitukset päivässä (tai aamuharjoitus ja peli), harjoituspaikka saattaa esim. kesällä olla poikkeuksellisessa paikassa tms. (perustelkaa tarkasti).

Jos asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin käytettävänä halvimpana kulkuneuvona pidetään omaa autoa, käytetään vähennettävänä määränä 0,24 euroa/km (matkakustannusten osalta löydät hyvät ohjeet täyttöoppaan sivulta 5).

MUISTA ALLEKIRJOITTAA ESITÄYTETTY VEROILMOITUS!

Henkilöasiakkaan vero-oppaan 2016 löydät tästä.


Takaisin uutisiin »
SJRY