Urheilijoille soveltuvia opintokokonaisuuksia
Haaga-Helia, kiekkoilijan opintopolku
Kiekkoilijan opintopolku tarjoaa joustavan mahdollisuuden suorittaa korkeakouluopintoja ammattikiekkoilun rinnalla. Mukaan voi tulla myös urheilu-uran päätyttyä. Kiekkoilijan opintopolku on tarkoitettu Suomessa tai ulkomailla korkeimmilla sarjatasoilla pelaaville jääkiekkoilijoille, jotka ovat kiinnostuneita liiketaloudellisen osaamisensa kehittämisestä.
Pelaajien kilpatuomarikoulutus
Koulutuksen kohderyhmä ovat Liigan, Mestiksen, U20SM ja Mestiksen, miesten Suomi-sarjan, U18SM ja Mestiksen, U16SM ja Auroraliigan pelaajat tai pelaamisen jo lopettaneet pelaajat. Tavoitteena koulutuksen läpäisseille on toimia erotuomareina Jääkiekkoliiton kilpasarjoissa.
Mikäli olet urheillut lajisi kansallisella tai jopa kansainvälisellä tasolla ja olet kiinnostunut toimimaan urasi jälkeen valmennuksen parissa, sopii URVA-koulutus juuri sinulle ensimmäiseksi valmentajakoulutukseksi.
Vierumäki, Liikunnanohjauksen perustutkinto
Opiskele liikunnallinen ammatti urheilu-urasi aikana! Urheilijoille suunnattu koulutus on räätälöity eri lajien harjoitus- ja kilpailukaudet huomioiden joustavaksi monimuotokoulutukseksi.
Vierumäki, Urheilumanageroinnin peruskoulutus
Koulutus antaa opiskelijalle nykyaikaisen, monipuolisen ja käytännönläheisen kuvan urheilumanagerin työstä. Urheilumanagerin työ voi olla yksilöurheilijan tai joukkuelajien urheilijan managerointia, joukkueen managerointia tai kokonaisen seuran managerointia. Koulutus antaa valmiudet itsenäiseen urheilumanagerointiin, oli roolisi sitten urheiluyhteisössä, yrittäjänä tai jossain muussa tehtävässä.
Keudassa opiskelija voi yhdistää ammatilliset opinnot ja tavoitteellisen urheilun sujuvasti osaksi arkea. Keudan Urheilijapolku on suunnattu kunnianhimoisesti harjoitteleville urheilijoille, jotka tähtäävät oman lajinsa huipulle.
Perho, Urheilijan ammatillinen koulutus
Urheilijan ammatillisessa koulutuksessa yhdistät opinnot ja valmentautumisen joustavasti ja suoritat osan tutkinnosta urheiluvalmentautumisen kautta. Pääset kehittämään itseäsi urheilijana joko seuran, akatemian tai Perhon järjestämissä aamuharjoituksissa, joista saat opintosuorituksia. Myös ulkomailla harjoittelevien ja kilpailevien urheilijoiden opinnot onnistuvat.
Rikosseuraamusalan koulutuskeskus RSKK on Suomen ainoa oppilaitos, jossa voi opiskella rikosseuraamusalan tutkinnon. Tutkinto pätevöittää vankiloiden valvonnan ja ohjauksen tehtäviin eli vanginvartijaksi.