Esittelyssä Pelaajayhdistyksen toimisto: Risto Kauppinen
Ajankohtainen | 10.03.2023
Kuka olen?
Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Risto Kauppinen. Aloitin Pelaajayhdistyksessä elokuussa 2021, aiemmin toiminut järjestötöissä erityisesti liikunnan ja palkansaajien edunvalvonnan saralla sekä yrityspuolella taloustehtävissä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja kotoisin Itä-Helsingistä.
Mitä teen Pelaajayhdistyksessä?
Työnkuvaan kuuluu Pelaajayhdistyksen neljän henkilön toimiston johtaminen. Kaikilla on omat vastuualueensa, mutta asioita tehdään paljon myös yhdessä. Vastaan yhdistyksen taloudesta, hallituksen kokousten valmistelusta ja päätösten toimeenpanosta. Toimin myös Jääkiekkoilijoiden Koulutus- ja Ammatinedistämissäätiön asiamiehenä.
Oleellisessa osassa on vaikuttaminen ja sidosryhmäyhteistyö. Tämän viikon kalenteristani löytyy useita tapaamisia Liigan ja Jääkiekkoliiton johdon kanssa. Lisäksi osallistuin urheilijoiden sosiaaliturvaa kehittävän työryhmän kokoukseen, jossa edustettuna ovat useat ministeriöt, Olympiakomitea ja urheilijajärjestöjen edustajat. Viikkoon on mahtunut myös yksi lehtihaastattelu.
Vapaa-aika
Vapaa-ajalla lataan akkuja perheen ja harrastusten parissa. Poika tuo tärkeää sisältöä elämään. Erityisen hyvältä tuntuu laittaa kotona vinyylilevy soittimeen ja rentoutua hyvän musiikin parissa. Konserteissakin tulee käytyä ja kerran viikossa käyn ottamassa hien pintaan vanhan seurani sählyvuorolla.
Parasta työssä?
Parasta on selkeä missio: parantaa jääkiekkoilijoiden asemaa ja arvostusta. Saan tehdä työtä, jolla on merkitystä ja tuomme jääkiekon kehittämisessä esiin pelaajien näkökulman. Pidän asioiden kehittämisestä ja sidosryhmätyöstä, vaikka työhön luonnollisesti kuuluu paljon hallinnollisia tehtäviä. Tykkään asioiden kokonaisvaltaisesta tarkastelusta ja ratkaisukeskeisyydestä - tätä haluan viedä myös neuvottelupöytiin. Haluan että jokainen osapuoli huomioidaan tasavertaisesti ja jokaisen mielipiteitä arvostetaan. Kun yhdessä tehdään positiivisia asioita, niin vaikeampienkin asioiden käsittely helpottuu.
Takaisin uutisiin »