Janne Puhakka 1995-2024

Janne Puhakka 1995-2024

Kiekkoyhteisöämme kohtasi tänä maanantaiaamuna 14.10.2024 suuri suru, kun uutiset Janne Puhakan poismenosta levisivät.

Puhakka oli ensimmäinen Liigassa pelannut kiekkoilija, joka kertoi avoimesti homoseksuaalisuudestaan.

💬 ”Jannen avoimuus, rohkeus ja suuri esikuvallisuus jätti lähtemättömän vaikutuksen meidän yhteisöön. Moni nuori jääkiekkoilija ja urheilija on saanut hänen tarinastaan inspiraatiota. Olemme tästä kaikesta erittäin kiitollisia hänelle", Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Teemu Ramstedt sanoo.

💬 "Pelaajayhdistys haluaa osoittaa lämpimät osanotot Jannen läheisille. Janne tulee jäämään ikuisesti meidän sydämiin.”

Puhakka pelasi Liigassa 40 ottelua Bluesin riveissä kaudella 2015–2016. Peliura jatkui vielä Mestiksessä Espoo Unitedissa sekä Ranskan pääsarjan Gapin riveissä. Peliuransa hän päätti kevääseen 2018. Hän pelasi urallaan myös alle 18-vuotiaiden MM-kisat vuonna 2013. 

Lepää rauhassa, Janne. 💔

 


Takaisin uutisiin »
SJRY