Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätös vahvistaa SJRY:n toimenpidepyynnössä esittämän näkemyksen suljetusta SM-liigasta
Ajankohtainen | 02.07.2026
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on tänään julkaissut päätöksensä asiassa, jonka se otti kesällä 2024 tutkittavakseen Suomen Jääkiekkoilijat ry:n (SJRY) maaliskuussa 2024 tekemän toimenpidepyynnön perusteella. Asia koskee Suomen Jääkiekkoliitto ry:n (Jääkiekkoliitto), Jääkiekon SM-Liiga Oy:n (Liiga) ja sen omistajina tuolloin olleiden 15 seuran (Liigaseurat) muodostamaa ja ylläpitämää kilpailevilta elinkeinonharjoittajilta suljettua miesten kansallisesti korkeimman sarjatason jääkiekon SM-liigaa ja siihen liittyvää em. tahojen toimintaa (suljettu SM-liiga).
KKV on tänään antamassaan päätöksessä todennut tutkinnan aikana asiassa antamaansa alustavaan arvioon viitaten, että Liigan toimivalta on täyttänyt sellaisen rajoittamattoman toimivallan tunnusmerkistön, joka on jo luonteensa puolesta sekä SEUT 102 artiklassa ja kilpailulain 7 §:ssä kiellettyä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, että SEUT 101 artiklan 1 kohdassa ja kilpailulain 5 §:ssä kielletty tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus (Päätöksen kohta 98). KKV:n tiedote aiheesta.
SJRY:n näkemyksen mukaan tämä tarkoittaa, että KKV on tullut asiaa tutkittuaan samaan arvioon kuin SJRY ja pitänyt suljettua SM-liigaa siinä muodossa kuin se oli vuoden 2024 keväästä ja vielä marraskuun lopulla 2025 pidettyyn Liigan yhtiökokoukseen asti kilpailulainsäädännön vastaisena määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä ja kiellettynä kilpailunrajoituksena eli kartellina ainakin Liigan toimivallan osalta. Tällaista vahvistusta SJRY nimenomaisesti pyysi KKV:ltä toimenpidepyynnöllään.
Alustavan arvionsa perusteella KKV on tutkintansa aikana edellyttänyt Liigalta, Liigaseuroilta ja Jääkiekkoliitolta toimia, joilla tässä arviossa lainvastaisiksi todetut suljetun SM-liigan ominaisuudet saadaan poistettua. Nämä toimet ovat olleet samoja, joita SJRY oli jo kevättalvesta 2024 asti edellyttänyt mainituilta tahoilta.
Aidon kilpailun palauttaminen
KKV:n päätöksessä esittämän johtopäätöksen mukaan Liigan marraskuussa 2025 yhtiökokouksessaan tekemien päätösten edellyttämät toimet ovat riittäviä poistamaan kilpailun kehittymisen esteet ja niiden seurauksena heikentynyt kilpailun aste suomalaisessa pääsarjatason jääkiekkoilussa voi elpyä. Tämän perusteella KKV on katsonut, että asian selvittämistä ei ole tarpeen jatkaa ja KKV on nyt antamallaan päätöksellä poistanut asian käsittelystä.
SJRY on tyytyväinen siihen, että KKV:n asiassa antaman oikeudellisen arvion ja ohjeistuksen perusteella Liiga on päättänyt ainakin periaatteellisella tasolla niistä toimista, joilla aito kilpailu saadaan palautettua suomalaisen jääkiekon korkeimmalle sarjatasolle.
Kaikki suomalaiset ja Suomessa pelaavat jääkiekkoilijat nyt ja tulevaisuudessa hyötyvät kilpailun palautumisesta ja siitä, että urheilullinen sarjapaikka sekä jääkiekko- ja siihen liittyvien palveluiden tarjoaminen SM-liigassa ovat mahdollisia saavuttaa suoralla urheilullisella nousulla alemmilta tasoilta ja läpinäkyvät, syrjimättömät, objektiiviset, suhteelliset, selkeät, ja kirjalliset lisenssiehdot täyttämällä.
Jääkiekko on pelaajien peli
- Olen onnellinen siitä, että SJRY:n liikkeelle laittama prosessi sai Liigan avautumaan. Vaikka prosessi ei ole vielä valmis, on suunta kuitenkin oikea. Ilman toimenpidepyynnön tekemistä KKV:lle, suunta ei olisi muuttunut, SJRY:n varapuheenjohtaja Ilari Melart korostaa.
- Olen ylpeä meidän pelaajayhteisöstämme, joka uskalsi tehdä keväällä 2024 rohkean päätöksen, jolla suomalaisen huippujääkiekon suunta pysyvästi muutettiin. Pelaajat päättivät, että vapaa kilpailu kuuluu jääkiekossa myös kaukalon ulkopuolelle ja KKV:n päätös johtaa tämän toteutumiseen. Haluan kiittää jokaista, joka on ollut päätöksen ja prosessimme tukena sekä tehnyt tämän mahdolliseksi. Jääkiekko on pelaajien peli, toteaa SJRY:n puheenjohtaja Teemu Ramstedt.
SJRY odottaa Liigan, Liigaseurojen ja Jääkiekkoliiton toteuttavan ja sitoutuvan jatkossakin noudattamaan niitä päätöksiä, jotka Liiga teki marraskuun lopulla 2025 yhtiökokouksessaan.
Takaisin uutisiin »