Kristian Kuuselalle uran 1100. liigaottelu - "Onhan se aikamoinen kasa pelejä"

Kristian Kuuselalle uran 1100. liigaottelu - "Onhan se aikamoinen kasa pelejä"

Tapparan Kristian Kuusela pelaa tänään Tampereella uransa 1100. liigaottelun. Hän on Liigan kaikkien aikojen ottelutilaston toisena.

– Onhan se aikamoinen kasa pelejä. Enemmän on pelattuja pelejä takana kuin edessä, mutta olen nauttinut jokaisesta pelistä. Lätkä on vieläkin yhtä kivaa kuin ennenkin, Kuusela sanoo.

– Sen suhteen olen ollut onnellinen, että koko uralle on sattunut vain yksi vähän isompi loukkaantuminen. Muuten paikat ovat kunnossa, mutta turha tässä on miettiä asioita kevättä eteenpäin.

Kuuselan rooli Tapparassa on ollut tällä kaudella erilainen.

– Enemmän henkiseen puoleen ja liidaamiseen olen keskittynyt ja siinä roolissa on mennyt hyvin. Ei kukaan toki ole kieltänyt tekemään maaleja tai pisteitä, hän nauraa.

– Liiga on ollut tosi kovatasoinen varsinkin tällä kaudella. Pitää muistaa arvostaa sitä tosi korkealle ja muutenkin suomalainen jääkiekko on hyvällä mallilla.

Tappara kohtaa tulevana lauantaina CHL-finaalissa Luleån.

– Se on yksi kauden päätapahtumista. Hieno homma kun ollaan päästy sinne asti ja siitä tulee tosi kiva peli. Toivottavasti viime vuoden CHL-finaalitappiosta on jäänyt jokaiselle sopivasti hampaankoloon.

Kuusela kertoo, että hän on ollut Pelaajayhdistyksen jäsenenä koko liigauransa ajan.

– Asiat on hoidettu tosi hyvin. Moni asia on muuttunut vuosien aikana paljon ja pelaajan kannalta asiat menevät koko ajan parempaan suuntaan. 

Liigan kaikkien aikojen ottelutilasto:
1. Jan Latvala 1230 ottelua
2. Kristian Kuusela 1099*
3. Markus Kankaanperä 1054
4. Arto Laatikainen 1024
5. Erik Hämäläinen 1001
6. Ville Vahalahti 977
7. Ilkka Mikkola 968
8. Toni Koivisto 944
9. Marko Tuulola 942
10. Harri Tikkanen 894

(*Tilanne ennen tiistain kierrosta)


Takaisin uutisiin »
SJRY