Henrik Forsberg ja Frans Tuohimaa SJRY:n varapuheenjohtajiksi
Ajankohtainen | 07.10.2021
Suomen Jääkiekkoilijat ry:n hallitus valitsi syyskuun kokouksessaan yhdistykselle kaksi varapuheenjohtajaa. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nousee Henrik Forsberg ja toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Frans Tuohimaa.
Kolmatta kautta SJRY:n hallituksessa mukana olevan Forsbergin mukaan SJRY on vaikutusvallaltaan ykkönen urheilijoiden etujärjestöissä. Nyt on aika ottaa steppi eteenpäin.
– Urheilukentillä toimintaympäristö on muuttumassa ja toiminta uudistumassa, joten meidän pitää pysyä kehityksessä ja kirkastaa omaa strategiaa. Se on yksi tämän hallituskauden isoimpia tehtäviä. Nyt me ollaan saatu operatiiviselle puolelle loistava kokoonpano ja voimme lähteä kehittämään toimintaa oikeaan suuntaan, Forsberg näkee.
– Haluan itse olla tuomassa pelaajille sitä ajatusta esiin, että nykypäivänä on hyvät edellytykset tehdä kaksoisuraa. Peliuran aikana on opiskella ja tehdä töitä samaan aikaan, eikä se pois ole itse urheilusta.
Tuohimaa pelaa tällä hetkellä KHL:ssä Neftekhimik Nizhnekamskissä. Hän toimii SJRY:n hallituksessa kolmatta vuotta.
– On tärkeää, että saamme hallitukseen mahdollisimman paljon erilaisia ajatuksia ja uskallamme tuoda ne julki. Meidän kaikkien ei pidä olla samaa mieltä asioista. Kun mielipiteitä on monia, niin silloin syntyy kehitystä ja keskustelua niistä asioista, joita haluamme lähteä viemään eteenpäin, Tuohimaa sanoo.
– Suomalaisen jääkiekon kehittymisen kannalta on tärkeää, että meillä on arvostettu Liiga ja pelaajayhdistys. Meidän pitää pelaajayhdistyksessä päästä vielä paremmin siihen asemaan, että jokainen ymmärtäisi liittyä meidän jäseniksi. Meidän on oltava uskottava järjestö, jolla on vaikutusvaltaa urheilupiireissä.
SJRY:n hallitus toimikaudelle 2021–2022:
Teemu Ramstedt (pj)
Henrik Forsberg (1. vpj)
Frans Tuohimaa (2. vpj)
Henri Heino
Alex Lindroos
Topi Nättinen
Lennart Petrell
Janne Ritamäki
Karri Rämö
Minttu Tuominen
Varajäsenet:
Matti Lamberg
Eveliina Mäkinen
Harri Tikkanen
Takaisin uutisiin »