Opiskelemaan kiekkoilijan opintopolulle?

Opiskelemaan kiekkoilijan opintopolulle?

Haaga-Helia tarjoaa ammattikiekkoilijoille suunnatun koulutuskokonaisuuden. 90 opintopisteen kokonaisuus on mahdollista suorittaa pelaamisen rinnalla noin kahden vuoden aikana. Koulutukseen voi osallistua myös jo ammattiuransa lopettaneet. 

Kiekkoilijan opintopolun aikana kehitetään tärkeitä perustataitoja ja -osaamisia, jotka antavat hyvän pohjan myöhemmälle etenemiselle opiskeluissa ja työelämässä. Työharjoittelu ja uran aikana kertynyt työelämäosaaminen on myös osa opintopolkua. Opintopisteiden määrä on mahdollista räätälöidä henkilökohtaisesti ja osallistuminen on mahdollista myös etäyhteyksien kautta.

Opintopolun ydin muodostuu uraohjauksesta, mentoroinnista sekä vahvasti työelämään linkittyvästä opiskelusta. Liiketalouden painottuvan polun lisäksi sisältöä on mahdollisuus muokata myös esimerkiksi valmennuksen tai urheilutoiminnan kehittämiseen painottuvaksi.

Hinta 

Opintopolun hinta on 650 € vuodessa + avoimen ammattikorkeakoulun maksu 300 € vuodessa.

Hakuaika

Hae 1.4.-22.5.2022 välisenä aikana.

Uusi ryhmä aloittaa aina elokuussa ja tammikuussa.

Hae mukaan täyttämällä lomake täällä!

 

Mitä opintopolun maksuun sisältyy?

  • Henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekeminen ja opintopolun räätälöinti tarpeiden mukaan
  • Opiskeluoikeus sekä pääsy suunnitelman mukaisille opintojaksoille
  • Kiekkoilijan uralla kertyneen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
  • Urheilu-uran ohella tehtävien työkokeilujen järjestelyt sekä niissä kertyneen osaamisen opinnollistaminen
  • Mahdollisuus mentoritukeen
  • Urasuunnitelman selkeyttäminen opintopolun aikana
  • Säännölliset vertaisryhmäkeskustelut
  • Tarpeen mukaan mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjaukseen opintoihin ja uraan liittyen.
  • Ohjaus ja tuki tutkinto-opiskelijaksi hakiessa

 

Haaga-Helian jääkiekko-opiskelijoiden tarinat

Nestori Lähteen tarina (1.12.2020)

Eveliina Mäkisen tarina (9.9.2020)

Atte Mäkisen tarina (19.11.2021)

Haaga-Heliassa kiekkoilijan opintopolulla on opiskellut yli 100 ammattikiekkoilijaa.


Takaisin uutisiin »
SJRY