Pelaajien näkökulmaa vakuutusasiaan
Ajankohtainen | 09.10.2025
Akuutti vakuutuskriisi ja urheilijan asema
Lakisääteisen urheilijaturvavakuutukseen liittyvät haasteet nousivat esille Helsingin Sanomissa viime viikolla otsikolla: ”Ammattiurheilu uhkaa keskeytyä vakuutusten puutteen takia – Kriisi osuu ensin Veikkausliigaan” (HS, 2.10.2025). OP Pohjola on ilmoittanut lopettavansa vakuuttamisen ja näillä näkymin markkinoilta ei ole löydetty uutta vakuuttajaa, joka tarjoaisi 1.1.2026 lähtien Suomessa pelaaville ammattijalkapalloilijoille lain vaatiman vakuutusturvan. Myöhemmin päättyy muidenkin Pohjolan vakuuttamien lajien vakuutusturva. Esimerkiksi Mestiksen jääkiekkoilijoilla 30. huhtikuuta.
Asian tultua julki urheiluministeri, entinen ammattiurheilija, Mika Poutala kommentoi aihetta: ”kyllä meillä on täysi valmius ja halu ratkaista näitä asioita.” Poutala myös alleviivasi, että kyseessä on sosiaali- ja terveysministeriön alaisesta asiasta ja vastuu ministerinä toimii Sanni Grahn-Laasonen (HS, 3.10.2025) Kansanedustaja ja Veikkausliiga-legenda Timo Furuholm on myös tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen perjantaina 3.10, jossa kysytään: ”Kuinka hallitus aikoo varmistaa, ettei urheilijoilta puuttuva tapaturma- ja eläketurva johda suomalaisen ammattiurheilun laajamittaiseen keskeytymiseen” (KU, 3.10.2025).
Pohjola ilmoitti urheiluturvavakuutustensa irtisanomisesta lakisääteisesti 3.12.2024 eli melkein vuosi sitten, mutta asia tuli urheilujärjestöjen ja meidän tietoomme vasta viime huhtikuussa. Tämän jälkeen olimme heti aktiivisia mm. Urheiluyhteisön omalla tiedotteella. Urheilijajärjestöt ovat keväästä lähtien tehneet töitä ratkaisun hakemiseksi tilanteeseen. Asia ei varsinaisesti siis viime viikolla ollut uusi “uutinen”.
Suomen Jääkiekkoilijat ry korostaa, että asiaan tulee etsiä pikaista ratkaisua yhdessä asianomaisten sidosryhmien kesken. Ratkaisuja onkin haettu taustalla jo pidemmän aikaa. On tärkeää huomioida, että urheilijoiden asema vakuutusten osalta on jo nyt huomattavasti heikompi kuin muilla työntekijöillä Suomessa. Lähes kaikissa muissa läntisen Euroopan maissa ammattiurheilijat ovat työntekijöinä yhdenvertaisessa asemassa muiden alojen ammattilaisiin nähden, mutta näin ei Suomessa ole. Tällä viikolla myös Euroopan parlamentti äänesti uudesta paremmasta eurooppalaisesta urheilun mallista, joka tunnustaa jalkapalloilijat ja muut urheilijat työntekijöiksi, joilla on samat perusoikeudet kuin muillakin työntekijöillä. Raportissa myös korostetaan, että urheilijoilla tulee olla vahvempi ääni urheilun päätöksenteossa. FIFPRO:n yhteenvedon aiheesta voi lukea täältä.
Seurojen talous ei voi joka kerta ajaa pelaajien terveyden edelle
Akuutin vakuutuskriisin ratkaisu ei voi olla se, että urheilijoiden lakisääteistä vakuutusturvaa heikennetään entisestään. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon ylipäätään voidaan hyväksyä sitä, että yhden ammattiryhmän työntekijöitä, tässä tapauksessa urheilijoita, pidetään laeilla heikommassa asemassa muihin työntekijöihin nähden? Miten asiaa tulisi tarkastella yhdenvertaisuuden, perustuslain ja EU:n perusoikeuksien näkökulmasta?
Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta (276/2009) vahvistaa urheilijoiden erityisaseman Suomessa ja urheilijat on rajattu mm. työtapaturma- ja ammattitautilain ulkopuolelle. Urheilijoita ei myöskään vakuuteta TYeL:n mukaan ja urheilijat on ammattiryhmänä rajattu työturvallisuuslain ja työterveyslain ulkopuolelle. Työtapapaturma- ja ammattitautilain piirissä olevien, käytännössä kaikkien muiden alojen työntekijöiden, lakisääteisen vakuuttamisen tarjoaminen on tehty laissa pakolliseksi Suomessa toimiville vakuutusyhtiöille. Urheilijaturvavakuutusten osalta tätä pakottavuutta ei ole säädetty – voitaisiinko näin kuitenkin jatkossa tehdä?
Kun nyt akuutin vakuutuskriisin seurauksena keskustellaan urheilijaturvalain muuttamisesta, tulee samalla hahmottaa iso kuva ja urheilijoiden asema Suomessa laajemmin. Asiaa tulee tarkastella kokonaisuutena.
Seurojen taloudellinen elinvoimaisuus muodostaa epäilemättä terveen ammattilaisurheilun ja kilpailutoiminnan perustan. Se ei kuitenkaan voi yksin sanella sitä, miten suomalaisessa urheilussa päätetään esimerkiksi pelaajien työsuhteisiin, vakuutusturvaan, vapaaseen liikkuvuuteen ja dataan liittyvistä kysymyksistä ja urheilijoita koskevasta lainsäädännöstä. Suomalaista urheilujärjestelmää ja urheilijoita koskevaa lainsäädäntöä kehitettäessä seurojen talous on mennyt liian usein pelaajien terveyden ja oikeuksien edelle.
Urheilijat Suomessa muita työntekijöitä heikommassa asemassa
Nykyisessä lainsäädännössä urheilijat ovat jo heikommassa asemassa muihin työntekijöihin nähden muun muassa seuraavilla tavoilla:
Urheilijoiden lakisääteinen tapaturmaturva on heikompi muihin työntekijöihin nähden:
- Ei työtapaturma- ja ammattitautilain mukaista päivärahaa.
- Urheilijoiden ammattitauteja ei lain mukaan korvata kuten muille.
- Tapaturmaeläke on rajattu urheilijoilla 5 vuoteen. (vs. muilla aloilla 65 vuoteen asti 85 % palkasta, jonka jälkeen 70 % palkasta)
- Tapaturmaeläkkeessä vuosityöansion yläraja on urheilijoilla 140 350 €. (muissa ammateissa ei korvauksissa ole vuosityöansion kattoa.)
- Alle 13 470 € vuodessa ansaitsevilla pelaajilla ei ole lakisääteistä tapaturmavakuutusturvaa lainkaan. Käytännössä pelaajat, joiden palkkasumma jää alle 13 470 € vuodessa on useimmiten vakuutettu seurojen toimesta lisenssivakuutuksillla tai vastaavilla, joiden korvaavuuskäytännöt ja kattavuus ovat kirjavia. (vs. Muilla aloilla työnantaja maksaa yrityskohtaisen vakuutuksen, kun yrityksen palkkasumma ylittää 1500€/vuosi.)
Urheilijoiden työttömyysturva on heikompi muiden alojen ammattilaisiin nähden:
- Ammattiurheilijoilla ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.
- Muusta työstä työttömäksi jääneiden urheilijoiden työttömyysetuuksia on saatettu evätä pelaajasopimusten tai tavoitteellisen urheilun takia, vaikkei urheilija saisi pelaamisesta senttiäkään palkkaa.
Urheilijan vanhuuseläkettä kertyy reilusti vähemmän kuin muiden alojen työntekijöillä:
- Urheilijoiden eläkekertymä on huomattavasti pienempi kuin muilla työntekijöillä (urheilijan ammatissa lakisääteinen eläkemaksu on 4,5 % vs. muissa ammateissa 24,53%).
- Seurojen konkurssitapauksissa urheilijoiden eläkkeet turvattu huonommin kuin muilla saman työnantajan työntekijöillä.
- Alle 13 470€ tienaaville pelaajille ei kerry vanhuuseläkettä lasinkaan eikä myöskään oikeutta tapaturmaeläkkeeseen ole.
Ammattiurheilijat eivät myöskään Suomessa kuuluu työturvallisuuslain eivätkä työterveyslain piiriin. Työsuhteisella urheilijalla lakisääteinen turva on siis myös sitä kautta heikompi kuin muiden alojen työntekijöillä.
Kollektiivinen sopiminen tuonut lakisääteistä laajemman turvan SM-liigakiekkoilijoille
Jääkiekon SM-Liigassa on Suomessa jo vuodesta 1998 asti ollut voimassa yleissopimus, joka on turvannut miesten liigakiekkoilijoille lainsäädäntöä vahvemman turvan esimerkiksi tapaturmiin, sairastumisiin ja vakuuttamiseen liittyen. Jääkiekon pelaajayhdistyksen (SJRY) ja Liigan välillä solmitun yleissopimuksen mukaan:
- Seurat ottavat pelaajille sairaskuluvakuutuksen, joka turvaa pelaajia ei-tapaturmaisten vammojen osalta.
- Seurat ovat sitoutuneet korvaamaan 10 000 € asti kuluja, jos vakuutus ei korvaa vammaa tai sairautta pelaajalle tai tapaturmatilanteeseen liittyvät em. kulut ylittävät sairauskuluvakuutuksessa asetetun korvauksen enimmäismäärän 10.000 € kunkin pelaajan yksittäisen sairauden tai vamman osalta.
- Lisäksi on Liigan ja pelaajayhdistyksen yhdessä hallinnoima pelaajaturvallisuusrahasto, jonka varoja käytetään loukkaantuneiden ja sairastuneiden pelaajien tukemiseen ja auttamiseen. Varat rahastoon karttuvat pelaajien maksamista sakkomaksuista.
- Yleissopimus turvaa urheilijaturvavakuutuksen tuomat edut myös alle 13 470 € tienaaville pelaajille.
Lisäksi Liigan yleissopimuksessa on selkeä kirjaus: ”Pelaajalla ei ole missään tilanteessa velvollisuutta osallistua hänen loukkaantumisensa, sairautensa tai vammansa aiheuttamien em. hoitokulujen kustantamiseen tai maksamiseen.”
Esimerkiksi jalkapallossa ei yleissopimusta tai vastaavanlaisia kirjauksia ole toistaiseksi vielä saatu pelaajasopimukseen pelaajayhdistyksen yrityksistä huolimatta. Jalkapalloilijat ovat siis myös tältä osin liigakiekkoilijoita heikommassa asemassa. Erityisen paljon haasteita jalkapallossa on tähän mennessä ollut ei-tapaturmaisiin vammoihin liittyvissä hoitokuluissa.
Lainsäädännön tuoma turva on pelaajille vahvin ja paras tapa turvata oikeudet.
Urheilutyönantajien suhteelliset kulut ja vakuuttamisvelvollisuus
Muihin Pohjoismaihin verrattuna suomalaisten pelaajien asema on myös verrattain heikko. Esimerkiksi ruotsalaiset seurat maksavat tällä hetkellä jääkiekkoilijoiden palkkaamisesta lakisääteisiä sivukuluja noin 40 % ja pelaajat ovat ns. yleisen järjestelmän piirissä. Suomessa kulut jäävät alle puoleen tuosta.
Kysymys kuuluukin, kuinka pitkään voimme vielä antaa pelaajien aseman pysyä Suomessa näin heikkona seurojen talouden kantokykyyn vedoten?
Urheilijaturvalain mukaan urheiluseuralla on vastuu urheilijan vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin korvaamisesta. Jos seura tai muu urheilutoimintaa harjoittava yhteisö on laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa, se on velvollinen kustantamaan urheilijalle laiminlyönnin vuoksi saamatta jääneen tapaturma- ja eläketurvan. (urheilijalaki 20 §). Asian vahvisti myös Koripalloliiton kilpailutoimenjohtaja Tom Westerholm HS:n artikkelissa: ”Jos vakuutus ei ole voimassa ja urheilijalle tulee uran päättäväloukkaantuminen tai vakava vamma, seura on työnantajana korvausvastuussa.”
Pelaajat asettavat itsensä riskille alttiiksi päivittäin harjoituksissa ja otteluissa. Osa Mestiksen ja suurin osa muiden palloilulajien pelaajista harjoittelee ja pelaa päivittäin ilman urheilijaturvalain mukaista vakuutusta. Tässä tilanteessa ovat ne pelaajat, jotka tienaavat pelaamisesta alle 13 470 € vuodessa. Heidän työnsä pelaajana ei kerrytä eläkettä eikä esimerkiksi tapaturmaeläketurvaa ole lainkaan.
Hallitusohjelma ja kollektiivinen yhteistyö avainasemassa
Urheiluyhteisön on nyt aika kantaa vastuutaan yhdessä. Seurojen ja pelaajien kollektiivista vastuunkantoa ja ylipäätään asioista sopimista kollektiivisesti tulee tässä tilanteessa edistää viipymättä. Toisaalta tilanteeseen on ajauduttu osittain siksi, että lainsäädäntö ei ole ollut paras mahdollinen vakuutuksen varmistamisen näkökulmasta ja siksi voitaisiin myös ajatella, että valtion tulee osaltaan myös jollain tavoin kantaa vastuuta tässä poikkeuksellisessa ja haastavassa tilanteessa. Ratkaisut ovat löydettävissä yhdessä.
Yhtenä mahdollisuutena on esitetty, että kumotaan laki urheilijan tapaturma- ja eläkevakuuttamisesta ja siirretään urheilijat mukaan yleiseen järjestelmään. Yleisessä järjestelmässä tapaturmavakuuttamisen hinta vähintään tuplaantuisi nykyisestä ja eläkkeiden osalta työnantajien kulut nousisivat 4,5 %:sta 17,38 %:aan. Siirtyminen yleiseen järjestelmään nostaisi siis ammattiurheilijoiden sivukuluja seuroille merkittävästi arviolta n. 40 %:iin palkasta, jolloin oltaisiin jo Ruotsin tasolla. Samalla myös työntekijöiden pakolliset sivukulut kasvaisivat.
Pitkällä aikavälillä siirtyminen yleiseen järjestelmään voisi edelleen olla urheilijoiden kannalta hyvä asia, mutta merkittävä taloudellinen haaste työnantajille. Nyt olisi hyvä löytää ratkaisuja, joilla urheilijan asemaa parannetaan kuitenkaan liiaksi vaarantamatta seurojen toimintakykyä.
Petteri Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu, että: ”Hallitus korjaa urheilijoiden sosiaali-, työttömyys- ja eläketurvan puutteita.” Asia on vahvistettu sekä puoliväliriihen pöytäkirjamerkinnöissä (4/2025), että budjettiriihen pöytäkirjamerkinnöissä (09/25), jossa todettiin erillisen ”Urheilijoiden sosioekonominen asema” -otsikon alla seuraavasti: ”Selvitetään urheilijoiden sosioekonomisen aseman vahvistamiseksi mahdollisuudet korjata urheilijoiden eläke- ja tapaturmavakuutusjärjestelmää, mukaan lukien urheilija-apurahojen eläkevakuuttaminen ja urheilijarahaston tulouttamisen enimmäisaikarajan poistaminen.”
Hallituksen kirjaukset ovat hyviä ja nyt tarvitaan nopeita toimenpiteitä. Urheilijoiden asemaa laajasti parantava kokonaisuudistus on tehtävä nyt nopealla aikataululla hallitusohjelman mukaisesti.
Risto Kauppinen
Toiminnanjohtaja
Suomen Jääkiekkoilijat ry
Urheilijoiden sosioekonomiseen asemaan liittyvää problematiikkaa on puitu laajemmin esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön alaisessa ammattiurheilijoiden sosiaaliturvaa käsittelevässä raportissa vuonna 2013 sekä Liikuntapoliittisen koordinaatioelimen alatyöryhmän loppuraportissa.
Takaisin uutisiin »
