SJRY eroaa Suomen Olympiakomitean kumppanuusjäsenyydestä

SJRY eroaa Suomen Olympiakomitean kumppanuusjäsenyydestä

Suomen Jääkiekkoilijat ry (SJRY) ilmoittaa tällä päivämäärällä eroavansa Suomen Olympiakomitean jäsenyydestä. SJRY on ollut Olympiakomitean kumppanuusjäsen vuodesta 2017.

Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan epäasiallinen käytös ja asian käsittely Olympiakomitean johdossa ei edusta niitä arvoja ja toimintamalleja, joiden takana SJRY voi seistä ja siten ne hyväksyä. SJRY ei hyväksy epäasiallista käytöstä missään muodossa. Haluamme näin osoittaa tukemme epäasiallisen käytöksen uhreiksi joutuneille. Haluamme myös vaikuttaa siihen, että koko urheiluyhteisö toimii vastuullisesti ja yhdessä sovittuja eettisesti kestäviä toimintamalleja kunnioittaen. 

Toimintamallissa ihmettelemme muun muassa sitä, miksi huippu-urheiluyksikön johtajan uutta toimikautta ei päätetty Olympiakomitean hallituksessa siten, että myös hallitus olisi ollut tietoinen annetusta varoituksesta. Koko asiassa olisi tarpeen nyt viimeistään tehdä ulkopuolinen riippumaton selvitys. 

 

Helsingissä 30.3.2022

Suomen Jääkiekkoilijat ry

Teemu Ramstedt
Puheenjohtaja
 


Takaisin uutisiin »
SJRY