SJRY mukana SUEKin laajassa tutkimuksessa

SJRY mukana SUEKin laajassa tutkimuksessa

SJRY on mukana Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n toteuttamassa laajassa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään urheilijoiden kokemuksia suomalaisessa kilpaurheilussa.

SJRY on lähettänyt kyselyn Liigan, Mestiksen ja Naisten Liigan pelaajille.

SUEKin toteuttama tutkimus on jatkoa kaksi vuotta sitten julkaistulle Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -tutkimukselle, jossa selvitettiin urheilussa esiintyvän seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan häirinnän yleisyyttä ja taustoja. Tuoreen tutkimuksen tavoite on lisätä urheiluyhteisön tietämystä kilpaurheilun antamista myönteisistä ja kielteisistä kokemuksista ja niihin liittyvistä tekijöistä. Epäasiallisen ja vastuuttoman toiminnan rinnalla tutkitaan nyt myös asiallisia ja vastuullisia kokemuksia eli urheilun mukanaan tuomia hyviä kokemuksia.

– Viime viikkojen tapahtumien ja niiden nostattama keskustelu osoittavat, että tälle tutkimukselle on tarvetta. Tarvitsemme lisää tietoa urheilukulttuuristamme, jotta saamme luotua todellisen kuvan tämänhetkisestä tilanteesta. Tapausten julkitulo kertoo myös muutoksesta ja siitä, että epäasiallinen käytös tunnistetaan ja ne uskalletaan nostaa rohkeasti esiin. Nyt on tärkeää, että tutkimukseen vastaamalla urheilijat tuovat esiin kokemiaan tai havaitsemiaan asioita, ja tutkitun tiedon avulla voimme jatkaa vastuullisen toiminnan edistämistä ja vahvistamista, SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laakso sanoo.

Kysely lähetetään urheilujärjestöjen kautta 16-vuotta ja sitä vanhemmille kilpaurheilijalle. Urheilijat vastaavat kyselyyn nimettömästi ja tiedot käsitellään luottamuksellisena aineistona. Tutkimukseen vastaaminen on vapaaehtoista.

Tulevaisuudessa kolmen vuoden välein toistettavalla tutkimuksella saadaan tietoa suomalaisen urheilun lähtötilasta. SUEK toteuttaa tutkimuksen yhteistyössä noin 50 eri urheilujärjestön kanssa. SUEK vastaa kyselyn toteutuksesta, analysoinnista ja raportoinnista. Tutkimuksen tulokset julkaistaan syksyllä.

Raportointi- ja keskustelukanavat

Jokaisella on oikeus ilmoittaa, jos epäilee urheilurikkomuksia. SUEKin ILMO-palvelussa voit tehdä ilmoituksen urheilijan tai muun toimijan epäeettisestä toiminnasta esimerkiksi häirinnästä, nimettömästi tai nimelläsi. Ilmoituksesi sisältö käsitellään luottamuksellisesti. Kaikki saatu tieto analysoidaan mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Puuttumalla rikkomuksiin autat suojelemaan urheilua sekä turvaamaan tasavertaiset ja turvalliset lähtökohdat kaikille urheilijoille.

Et ole yksin -palvelu tarjoaa matalankynnyksen keskustelutukea ja ohjausta kiusaamista, häirintää, väkivaltaa tai muuta epäasiallista käytöstä urheilussa kohdanneille sekä heidän läheisilleen. Palvelu on maksuton ja yhteyttä voi ottaa nimettömästi. Lisätietoa palvelusta ja ajankohtaiset päivystysajat löydät osoitteesta etoleyksin.fi

#ParempaaUrheilua


Takaisin uutisiin »
SJRY