SJRY:n hallitus tutuksi: Miika Koivisto

SJRY:n hallitus tutuksi: Miika Koivisto

SJRY jatkaa juttusarjaansa, jossa esitellään pelaajayhdistyksen nykyisen hallituksen jäseniä. Tällä kertaa vuorossa on Miika Koivisto, pitkän kansainvälisen uran tehnyt puolustaja ja Vaasan Sportin oma kasvatti ja tämän hetken kapteeni. 

Koivisto on pelannut urallaan mm. Ruotsin, Sveitsin ja Venäjän pääsarjoissa sekä edustanut Leijonia olympialaisissa sekä neljissä MM-kisoissa, viimeksi keväällä 2023. Myös menestystä on kertynyt: maailmanmestaruus vuonna 2019, Suomen mestaruus vuonna 2018 sekä Ruotsin SHL:n mestaruus vuosina 2021 ja 2023. Mainittujen mestaruuksien lisäksi Koivistolla on myös kaksi Mestis-mestaruutta. Ne hän voitti edustaessaan viimeksi Sportia viime vuosikymmenen alussa.

Hallituskaverisi Teemu Eronen lähetti terveisiä ja kysyi sinulta: millainen fiilis Sportin kopissa on ollut tyhjennysmyynnin ja jatkuvien muutosten keskellä?

– Heh, Ertsin tuntien, niin olisin odottanut jopa paljon pahempaa kysymystä. Meidän kausihan on ollut melkoista sirkusta ja paikoin jopa surkuhupaisaa. Tammikuussa elettiin sellaista saippuasarjaa, että aamulla ei tiennyt ketä kopissa on ja ketä on lähtenyt. Se ei ollut kellekään mukavaa.

– Pari ketjua on meillä nostettu junnuista asti, ja ei se ole ollut varmasti heillekään helppoa. Kauden lähtötilannehan oli meillä ihan toisenlainen ja joukkue on aika lailla muuttunut. Nyt olen loukkaantuneena saanut seurata pelejä sivusta. Onneksi ensi kauden sarjauudistus tuo tähän jonkinlaista järkeä ja olen Erosen kanssa samaa mieltä: ylimmässä sarjassa voisi hyvin olla muutama joukkue vähemmän. Mutta mennään askel kerrallaan ja mielenkiinnolla katsotaan, miten muutos vaikuttaa.  

Sinulla on pitkä kansainvälinen ura eri maiden huippusarjoissa. Mitä toisit Suomeen muista sarjoista?

– Sveitsin liiga on sarjana, resursseiltaan ja järjestelmältään todella kompakti ja hyvin hoidettu. Ruotsissa taas urheilukulttuuri on kokonaisuutena hieman Suomea edellä ja pelimäärä on siellä vähäisempi. Myös Ruotsin sarjan vakioidut pelipäivät helpottivat urheilijan arkea ja urheilun rytmitystä.

– Meilläkin vähemmän voisi olla enemmän eli vähempi pelimäärä voisi tehdä Suomenkin sarjalle hyvää. Oma mielipiteeni on, että vähempi määrä pelejä saattaisi helpottaa seurojen myynti- ja markkinointiosastoja, kenties nostaisi pelien täyttöastetta ja parantaisi pelin laatua.

Sinulle on kertynyt uralla myös paljon menestystä, nouseeko jokin merkittävä muisto mieleen uran varrelta? 

– Kyllä se on vuoden 2019 maailmanmestaruus. Kun lähdettiin Helsinki-Vantaalta kohti Slovakiaa, naureskeltiin jätkien kanssa koneessa, että ‘parin viikon päästä mennään torille’. Ei sitä kukaan varmaan oikeasti uskonut. Mutta kun on hyviä pelikavereita, jotka hitsautuvat yhteen ja kaikki sitoutuvat yhteiseen juttuun, niin mahdottomasta voi tulla mahdollista.

– Sijoituspelit arvokisoissa ovat yhden ottelun mittaisia finaaleja. Silloin viimeisen neljän päivän aikana voitettiin kyllä tosi kovia nippuja. Olympiajoukkueelle voisi lähettää terveisiä, että puhukaa vaan rohkeasti tavoitteista ääneen, sillä kaikki on urheilussa todellakin mahdollista. 

Onko ulkomailta jäänyt jotain pelikaveria, jonka kanssa olet edelleen yhteyksissä? 

– Melartin Ilari on yksi parhaimmista ystävistäni ja pelattiin Ruotsissa samaan aikaan. Ulkomailla yleensä suomalaiset joukkuekaverit tulivat erityisen läheisiksi ja vietimme paljon aikaa myös perheiden kanssa. Kyllä varmaan jokaisesta joukkueesta on jäänyt joku hyvä ystävä matkaan.

Miksi pelaajan kannattaa olla SJRY:n jäsen?

– Olen ollut pelaajayhdistyksen hallituksessa vuodesta 2023 ja vuosien varrella SJRY:n merkitys pelaajien edustajana on kiteytynyt. Kaikki SJRY:n jäsenille tarjoamat palvelut, yleinen edunvalvonta, tuki opiskeluun, lakipalvelut ja mielenterveyspalvelut ovat tärkeitä. Yksittäisenä pelaajana oman äänen esiin saaminen on vaikeaa, mutta yhdessä meissä pelaajissa on aina isompi voima. Siksi toivon, että mahdollisimman moni pelaaja liittyisi jäseneksi.

Mitä teet vapaa-ajalla?

– Tähän täytyy vastata samalla tavalla kuin Ertsi: ensin pitäisi löytää sitä vapaa-aikaa. Arjen askareet, ruoanlaitto ja lasten sekä koiran kanssa touhuilu vievät kaiken ajan. 

– Parikymppisenä sitä mietti vain, että mitä sitä illalla söisi, mitä pelaisi pleikalla tai mitä sarjaa katselisi. Nyt ajat ovat erilaiset. Ja kyllä sitä tässä iässä miettii jo uran jälkeistä aikaa. Vielä ei ole ihan itselle selkiytynyt mitä uran jälkeen haluan tehdä tai opiskella, mutta mitä ikinä se onkaan, niin oma peliura ja kokemukset antavat hyvät valmiudet. 

Mitä haluaisit kysyä seuraavalta hallituksen jäseneltä? 

– Eveltä voisi kysyä: paljonko maksaa Sveitsissä tällä hetkellä 400 grammaa kanaa? Kun itse pelasin siellä, niin hinta taisi olla melkein kympin hujakoilla.

Mikäli sinulla herää kysymyksiä vapaaehtoisesta hallitustyöskentelystä, olet kiinnostunut pelaajayhdistyksen toiminnasta tai tarvitset apua jossakin asiassa, niin olethan rohkeasti yhteydessä SJRY:n toimistoon.

Kuva: Mika Kylmäniemi / APOLLO PHOTO


Takaisin uutisiin »
SJRY